Hallittua monipuolisuutta

Blogit
Blogit

Hallittua monipuolisuutta

Alueellisten TKI-toimijoiden tärkein tehtävä on vastata alueellisen elinkeinoelämän ja julkisten organisaatioiden tarpeisiin. Niitä voi olla hyvin monenlaisia, niin monenlaisia, että tarpeisiin ei voi vastata yhden toimijan osaamisella. Mutta TKI-toimijoiden yhteisponnistuksella kyllä, ja se on yksi keskeinen syy, miksi CEMIS ja sen tutkimusohjelmat tarvitaan. Toinen on tietysti se, että yhdessä suunnitellen vältetään resurssien hukkakäyttöä päällekkäisyyksiin ja keskinäiseen kilpailuun.

Mittaustekniikan yksikkömme tarjoaa analytiikkaa ja kehittää mittauksia melkein alalle kuin alalle ja useita erilaisia teknologioita käyttäen. Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikkö tekee biomekaniikan ja liikuntafysiologian tutkimusta sekä tarjoaa testauspalveluja urheilijoille ja liikuntateknologian yrityksille, mutta tätä osaamista pystyy hyödyntämään myös kotokainuulaisen väestön hyvinvoinnin edistämisessä ja Vuokatin matkailun tukemisessa. KAMK jakaa osaamista data-analytiikan ja tekoälyn hyödyntämisessä hyvin erilaisille toimialueille. VTT-Mikes ja CSC tuovat omien osaamisalojensa huippuosaamista myös Kainuuseen.

Tärkeää on huomata, että kaikilla CEMISin toimijoilla on oma vahva osaamisalansa ja monipuolisuus tulee osaamisen joustavasta soveltamisesta eri toimialoille. Sillä tavoin CEMIS-tutkimusohjelmassa onnistutaan olemaan sekä monipuolisia että fokusoitumaan siihen, mitä osataan hyvin.

Jos ajattelen omaa työtäni Kainuussa ja aiempaa työuraani, niin monipuolisuus on omalle viihtymiselleni merkittävin etu täällä. Projektit ja yhteistyökumppanien tarpeet ja sitä kautta tarjoutuvat haasteet vaihtuvat koko ajan. Valtaosassa työtehtäviä on helppo mieltää, miksi tätä tehtävää tehdään ja ne liittyvät usein käytännöllisiin tarpeisiin yrityksissä, yhteistyöorganisaatioissa, kunnissa, maatiloilla tai oppilaitoksissa.

Parina viime vuotena on ollut paljon puhetta syrjäisten seutujen veto- ja pitovoimasta. TKI-toimijat tuovat alueelle nuoria osaajia, jotka aikaa myöten saattavat siirtyä myös paikallisiin yrityksiin. TKI-toimivat ovat usein ensimmäinen työpaikka valmistuneille. Se taho, joka viimeistelee vastavalmistuneen kehittymisen asiantuntijaksi ja oman alansa osaajaksi. Mutta TKI-toimijat, kuten yritykset ja muut organisaatiot, tarvitsevat myös muualla työelämässä olleiden mukanaan tuomaa osaamista ja yhteyksiä: miten näitä asioita tehdään muualle, mitä innovaatio- ja tutkimustoiminta vaatii ollakseen menestyvää ja vaikuttavaa. Näkemyksellisyys muodostuu vain monipuolisen kokemuksen ja erilaisille ajatuksille altistumisen kautta.

Miksipä näitä osaajia ei alueelle voisi houkutella kertomalle, mikä jo täällä olevien tai tänne palanneiden mielestä on parasta Kainuussa. TKI-toimijalle tai tutkijalle se on mahdollisuus soveltaa muualla kertynyttä osaamista monipuolisesti, mutkattomasti toimivat paikalliset verkostot, ja käytännönläheiset haasteet. Todella yllättävää on esimerkiksi se, että nykyinen kainuulainen työpaikkani on omalla työurallani se, josta muualle lähteneet ovat luoneet itselleen parhaimpia urapolkuja tutkimusmaailman ulkopuolelle. Tai tarkemmin ajatellen, onkohan tuo edes yllättävää.

Artikkelin kirjoittaja

Pekka Kilpeläinen

Kirjoittaja työskentelee tutkimuspäällikkönä Oulun yliopiston Mittaustekniikan yksikössä Kajaanissa

Jaa artikkeli

Tuoreimmat ajankohtaiset

Uutiset
Olli Ohtonen aloittaa 1.4.2026 Suomen ensimmäisenä lumilajien työelämäprofessorina Jyväskylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian yksikössä. Professuuri vahvistaa tieteen ja huippu-urheilun yhteistyötä ja perustuu yhteistyöhön Suomen Olympiakomitean kanssa. Tavoitteena on kehittää valmennusta, välineosaamista ja suorituskykyä suomalaisessa huippu-urheilussa tutkimusperusteisesti.
Uutiset
Kaivannaisala ja kemianteollisuus ovat Kainuussa merkittäviä kärkitoimialoja. Sotkamon kunta ja Kajaanin kaupunki ovat nostaneet esiin tarpeen selvittää mineraaliteollisuuspuiston perustamisen mahdollisuudet alueelle. Mittaustekniikkaan ja dataosaamiseen erikoistuneen CEMIS-tutkimus- ja koulutuskeskuksen jäsenistä Kajaanin ammattikorkeakoulu toteuttaa hankkeen, jossa laaditaan Kainuun Mineraaliteollisuuspuiston esiselvitys ja tiekartta jatkotoimille. Hanke on saanut Pohjois-Suomen Elinvoimakeskuksen myöntämää toimintaympäristön kehittämisavustusta Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).
Uutiset
CEMIS – tutkimus- ja koulutuskeskuksen kehittämisohjelman neljä hanketta on saanut yhteensä noin 3,5 miljoonan euron rahoituksen. Pääosa rahoituksesta tulee Kainuun liiton kanavoiman Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) kautta. Rahoituspäätökset tehtiin maakunnan yhteistyöryhmässä syyskaudella 2025. Uusissa hankkeissa jatketaan mittaustekniikkaan ja dataosaamiseen pohjautuvaa elinkeinoelämälähtöistä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyötä Kainuun hyväksi. Hankkeet ovat eri toimialoilta.
Hankkeet
Hankkeessa vahvistetaan teknologian kehittäjien ja tutkijoiden verkostoja sekä edistetään tekoälyn hyödyntämistä terveydenhuollon mittauksissa. Samalla tuodaan esiin uusia teknologiaratkaisuja, jotka vastaavat Kainuun hyvinvointialueen tarpeisiin.
Hankkeet
Datakeskusten toiminta on energiaintensiivistä ja erityisesti tekoälytehtävien suorittamiseen tarvittavan energian tarve kasvaa nopeasti. Tämän hankkeen tavoitteena on edistää datakeskusten vastuullisuutta ja ympäristöystävällisyyttä etenkin energiatehokkuuden edistämiseen ja ylijäämälämmön hyödyntämiseen liittyvillä ratkaisuilla. Hanke on osa Kajaanin datakeskusekosysteemin toimintaa.
Blogit
Nykyään moni uusi rakennettava datakeskus on verrattain suuri, teholtaan useita kymmeniä tai monesti jopa parin sadan megawatin luokkaa. Isot datakeskukset tuottavat runsaasti myös ylijäämälämpöä, jonka hyödyntäminen on monesta näkökulmasta erittäin tavoiteltavaa.