Metsästä energiaksi (MENER) ‑hankkeen tavoitteena on optimoida voimalaitoksissa poltettavien puuperäisten polttoaineiden polttoprosessia. Ongelmaa lähestytään datan, tilastollisten menetelmien ja tekoälyn kautta. Voimalaitoksilta ja niiden yhteistyökumppaneilta kertyy erilaista kuorma- ja prosessidataa, jota ei ole täysimääräisesti hyödynnetty. Lisäksi dataa kerätään metsäenergiakuormien alkuperäismetsiköiden sijainti- ja korjuuajankohdista, ja täydennetään sitä paikallisilla varastointiajan säätiedoilla.
Hanke toteutetaan ryhmähankkeena yhdessä Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) kesken. Työ jaetaan niin, että Luke keskittyy polttoaineen matkaan metsästä voimalaitoksen portille ja KAMK polttoaineen matkaan portilta kattilaan.
Luken tehtävä on tutkia paikkatietopohjaisesti hakkuutähdehakkeen kosteuteen liittyvien laatumuutosten vaikutusta hankintakustannuksiin ja logistiikan päästöihin. Lisäksi Luke pyrkii kehittämään metsäenergian kosteusennustemalleja ja määrittämään metsäenergian mittayksiköiden välisiä muuntokertoimia, joita voidaan käyttää esimerkiksi puukaupan perusteena.
KAMKin tehtävä on laatia matemaattinen malli, joka kuvaa polttoaineen kulkua kuorman purkamishetkestä polttoon saakka. Mallin keskeinen tavoite on ennustaa kattilaan kulkevan polttoaineen kosteusprosentti niin, että tietoa voidaan hyödyntää prosessin ohjauksessa ja kattilan säädöissä. Optimaalisempi polttoprosessi tarkoittaa suurempaa energiatehokkuutta – ihannetapauksessa sekä päästöt että kustannukset pienenevät.