Kajaanin kaupunkiseutu kuuluu Innokaupunkeihin

Blogit
Blogit

Kajaanin kaupunkiseutu kuuluu Innokaupunkeihin

Kajaanin kaupunkiseutu eli Kajaani ja Sotkamo kuuluu kuudentoista suomalaisen Innokaupungin joukkoon. Valtio on solminut yliopisto- ja yliopistokeskuskaupunkien kanssa sopimukset rahoituksen kohdentamiseksi vahvistamaan alueiden TKI-toimintaa. Innokaupunkien tavoitteena on vahvistaa kaupunkiseutujen osaamista ja yhteistyötä, luoda kansainvälisen tason innovaatio- ja kokeiluympäristöjä ja uusia liiketoimintaekosysteemejä. Nykyinen sopimus on voimassa vuoden 2027 loppuun saakka.

Mittaustekniikka ja datatoimiala painopisteinä

Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa tehdyssä sopimuksessa Kajaanin seudun kehittämisen painopisteinä ovat 1. mittaustekniikka ja mittaukset sekä 2. suurteholaskenta, tekoäly ja datakeskukset.

Mittaustekniikan ja datatoimialan kehittäminen ovat keskeisiä Kajaanin kaupunkistrategiassa ja elinvoimaohjelmassa, ja kaupunki panostaa niihin merkittävästi. Molemmat ovat osa Kainuun älykkään erikoistumisen strategiaa ja maakuntaohjelmaa. Kajaanin seudun innovaatiotoiminnan ja -ympäristön kehittämisen keskeinen tavoite on uusien liiketoimintamahdollisuuksien ja liiketoiminnan synnyttäminen. Kumppaneita ja asiakkaita haetaan aiempaa laajemmin kansallisesti ja kansainvälisesti.

Mittaustekniikka ja mittaukset teemana keskeisinä kokonaisuuksina ovat teollisuusmittausten analytiikka tekoälyllä ja koulutukset IoT- osaamiseen ja kyberturvallisuuteen. Kokonaistavoitteena on kehittää Kainuun yritysten taloudellista ja ekologista tehokkuutta mittausteknologian hyödyntämisen ja data-analytiikan avulla. Lisäksi edistetään kiertotalouden ja etenkin teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämistä. IoT- ja kyberturvallisuuskoulutusten tavoitteena on avoin, ajasta ja paikasta riippumaton tarjonta yritysten toiminnan kehittämiseen.

Suurteholaskenta, tekoäly ja datakeskukset –teemoissa tavoitteena on vahvistaa Kajaania kansainvälisenä datakeskusten sijoittumispaikkana ja suurteholaskennan osaamiskeskuksena. Alueen toimijoiden yhteistyö datakeskusten saamiseksi Kajaaniin on onnistunut ja mm. islantilainen konesalitoimija Borealis Data Center on asettumassa Kajaaniin. Kajaanin datakeskusekosysteemin kehittäminen on laaja kenttä, joka kattaa uusien datakeskustoimijoiden lisäksi sopivat alueet ja/tai kiinteistöt, hukkalämmön hyödyntämisen, luotettavan sähköverkon, suurteholaskennan ja tekoälyosaamisen keskittymän vahvistamisen sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien syntymisen.

Datakeskusten lisäksi vahvistetaan alueen dataosaamista rakentamalla Kajaaniin ja Sotkamoon ainutlaatuista urheilu- ja hyvinvointidatan osaamiskeskittymää, joka tarjoaa huippuosaamista urheiluun ja hyvinvointiin aina mittauksista datan analysointiin ja soveltamiseen saakka mm. valmennukseen, tutkimukseen ja koulutukseen. Kajaanissa on merkittävää osaamista myös digitaalisten liikunnallisten pelien (exergaming) kehittämiseen.

Ekosysteemisopimukseen liittyy nk. kestävän kaupunkikehittämisen rahoitus, joilla osa kehittämistoimista tehdään. Sen lisäksi sopimuksen kuvaamaa kokonaisuutta on kehitetty ja kehitetään monilla eri rahoituksilla ja toimilla.

TKI-toimijoiden verkosto

CEMIS – tutkimus- ja koulutuskeskuksen jäsenet Oulun yliopiston Mittaustekniikan yksikkö (MITY), Jyväskylän yliopiston Liikuntateknologian yksikkö Vuokatissa (JyU Vuokatti), Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK), CSC-Tieteen tietotekniikan keskus ja VTT MIKES muodostavat Kajaanin seudulle monipuolisen mittausteknologian ja dataosaamisen keskittymän.

KAMK on Kainuun alueella vahva kouluttaja mm. konesalioperointiin, konetekniikkaan, pelialalle, tekoälyn hyödyntämiseen ja liikuntaan. Jyväskylän yliopiston Vuokatin yksikkö kouluttaa liikuntateknologian maistereita ja tohtoreita. Kainuun ammattiopisto tarjoaa monipuolisen valikoiman ammattitutkintoja, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä lyhytkoulutuksia. CSC tarjoaa koulutuksia tiedonhallintaan ja tieteelliseen laskentaan ja VTT MIKES mittausepävarmuuteen.

Kainuun kärkitoimialat ovat biotalous, kaivannaisteollisuus, ICT- ja metallialat sekä matkailu. Kainuussa toimii useita kärkitoimialojen yrityksiä, jotka kehittävät tai hyödyntävät mittausteknologiaan ja -mittausdataan perustuvia ratkaisuja. Datakeskukset ja niiden ympärille syntyvä liiketoiminta on kasvava ala Kajaanissa.

Tärkeä osa verkostoa ovat TKI- toimintaa rahoituksilla ja muilla toimilla mahdollistavat tahot: Kajaani, Sotkamo ja muut kunnat, Kainuun liitto ja ELY-keskus.

Kajaanin seudulla vahvuutena ovat pitkä kokemus TKI-toimijoiden, elinkeinoelämän ja kuntien yhteistoiminnasta sekä TKI- ja koulutustoimijoiden monipuolinen osaaminen alueen kärkitoimialoihin. Yhteistyön edelleen kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta rahoitusmahdollisuudet ja alueen TKI-toiminta tuottaisi vieläkin enemmän arvoa yritysten liiketoimintaan ja uuden liiketoiminnan syntymiseen.

CEMIS- tutkimus- ja koulutuskeskuksen hankkeista löytyy esimerkkejä tältä verkkosivustolta Hankkeet-osiosta.

Artikkelin kirjoittaja

Niina Ahtonen

Kirjoittaja toimii CEMIS-tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtajana.

Jaa artikkeli

Tuoreimmat ajankohtaiset

Uutiset
Aiheina tapaamisessa olivat datakeskusekosysteemin kehittyminen Kajaaniin, mittaustekniikka ja dataosaaminen sekä CEMISin toiminta, tekoälyyn liittyvä regulaatio ja yritysten puolelta Valmetin Kajaanin toimintojen esittely. Iltapäivällä oli tutustuminen CSC:n datakeskukseen.
Blogit
Kiertotalouden ECOMONDO Green Technology Expo pidettiin Italian Riminillä 5.-8.11.2024. ECOMONDO:n yhteydessä järjestettiin myös laaja kiertotalouden ja tutkimuksen konferenssi, jossa pidettiin 13 aihealueelta 70 sessioita. Konferenssissa esiteltiin myös HUDA-hankkeessa kehitettyä mittalaitetta mikromuovien mittaamiseksi hulevesistä.
Uutiset
Innokaupunkien tapaaminen on Kajaanissa 26.11.2024. Aiheina ovat mm. miten Kajaanista tuli datakeskusten keskittymä, mitä datakeskuksen ympärille rakentuva ekosysteemi edellyttää kaupungilta ja miten mittaustekniikan ja data-osaamisen ratkaisut vauhdittavat digi-vihreää loikkaa.
Blogit
ENIHEI - The European Network of Innovative Universities on kesällä 2022 perustettu korkeakoulujen verkosto, joka kehittää korkeakoulujen alueellista innovaatiotoimintaa. Kaikkiaan mukana on 37 korkeakoulua eri puolilta EU:ta. Suomesta mukana ovat Opetus- ja kulttuuriministeriön nimeäminä Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) ja Euroopan komission nimeämänä Aalto-yliopisto.
Blogit
IMEKO (International Measurement Confederation) on järjestö, johon kuuluu 42 mittaustekniikan kehittämisestä kiinnostunutta organisaatiota ympäri maailmaa. Kajaanin Ammattikorkeakoulussa työskentelevät Tommi Kauppinen, Anssi Korhonen, Juho Pinola ja Petri Koponen laativat IMEKO-kongressiin artikkelin ja sen pohjalta esityksen otsikolla ”Estimating the delay in wood chips feed to combustion power plant by both mathematical and visual aid”.
Hankkeet
KUHA3-hanke tuottaa ratkaisuja haasteeseen monimuotoisen ja eri paikoissa olevan urheiludatan hallinnasta ja sen hyödyntämisestä eri alustoilla ja rajapintojen yli.