FI EN

Urheilu, liikunta, hyvinvointi ja terveys

CEMIS  on toiminut urheilu-, liikunta-, hyvinvointi- ja terveysaiheiden parissa toimintansa alusta asti. CEMISin vahvuus tällä alueella on jäsenten monialainen asiantuntijuus ja teknologiaosaaminen, jonka yhdistämme tuottamaan ainutlaatuisia laitteita, järjestelmiä ja palveluita kumppaneillemme ja asiakkaillemme. Vahva yhteistyömme tukee mittaamisen ja mittaustulosten käsittelyn kaikkia vaiheita, alkaen mittausten ja tulosten luotettavuudesta varmistamisesta, edeten tulosten analysointiin ja visualistointiin, sekä niiden hyödyntämiseen kyseessä olevan toimeksiannon tai ongelman ratkaisemiseksi.

Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikkö, Vuokatti

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan alla toimivassa Vuokatin liikuntateknologian yksikössä koulutetaan liikuntatieteiden maistereita ja -tohtoreita sekä toteutetaan tutkimus- ja kehityshankkeita kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Koulutuksen lisäksi yksikkö on erikoistunut kehittämään niin yksilöllisiä liikunta- ja hyvinvointimittauksia kuin teollisuuden käyttämiä, vaativia mittausteknologioita tutkimus- ja kehittämishankkeiden muodossa.

Yksikön laboratoriotilat sijaitsevat Vuokatin hiihto- ja urheilukeskuksessa Snowpolis-rakennuksessa, ja niistä löytyy viimeisin teknologia fysiologisiin ja biomekaanisiin mittauksiin. Yhdessä Vuokatin urheiluopiston kanssa on lisäksi kehitetty testaus- ja tutkimusympäristöä niin mäkihyppyreihin kuin hiihtotunneliinkin.

Oulun yliopiston mittaustekniikan yksikkö (MITY), Kajaani

MITYn osaamista ovat etenkin biosensoriteknologia urheiluun ja hyvinvointiin. Sensoreita kehitetään mittaamaan nopeasti eri aineiden pitoisuuksia, kuten insuliini, laktaatti, kortisoli, ihmisen kehosta.

Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK)

KAMK on edelläkävijä pelialan koulutuksessa ja tämä on tuottanut vahvan osaamisen 3D- ja VR-pohjaisten simulointi- ja visualisointiratkaisujen tuottamiseen. Em. osaamista hyödynnetään mm. terveydenhoitoalan sähköisessä oppimisessa (elearning) ja digitaalisessa koulutusmateriaalissa, sekä urheilutapahtumien mallinnuksessa ja simuloitujen kisareittien hyödyntämisessä valmennuksessa mm. hiihtosimulaattorissa.

KAMKilla on vahva osaaminen myös urheilusektorilla, etenkin esports- ja exergaming-osaamisen kautta. Nämä alueet edustavat urheilu- ja hyvinvointisektorin uudempaa suuntausta, ja tulevat tarjoamaan merkittäviä mahdollisuuksia laajentaa CEMISin tarjontaa ja osaamista tulevaisuudessa.

Lisäksi KAMK keskittyy data-analytiikan, tekoälyn ja suurteholaskennan (HPC, High Performance Computing)  koulutukseen ja TKI-toimintaan. Näiden osaamisten rooli kasvaa myös kasvaa nopeasti myös urheilu-, liikunta-, hyvinvointi- ja terveyssektorilla.

VTT

VTT:n Kajaanin yksikön erikoisosaamista ovat vaativat mittausratkaisut, etenkin voimalle, massalle, vääntömomentille ja nestevirtauksille. Urheilu-, liikunta-, hyvinvointi- ja terveyssektorille yksikkö vastaa etenkin mittausten ja niiden tulosten laadusta ja luotettavuudesta.

CSC

CSC:llä on vahva kokemus ja osaaminen data-analytiikassa, koneoppimisessa, datan visualisoinnissa ja anonymisoinnissa, sekä reaaliaikaisen mittausdatan hallinnassa. Kajaaniin rakennettavan LUMI Euro HPC -supertietokoneen myötä, myös suurteholaskentaa voidaan hyödyntää urheilu-, liikunta-, hyvinvointi- ja terveysdataan liittyvissä kompleksissa analysointitehtävissä.

Back to the Expertise page